Muuttuva peli.
Pokeri on peli joka muuttuu jatkuvasti ja jos ne jotka pelaavat samalla tavalla eivät seuraa kehityksen mukana, ja yritä jatkuvasti oppia uutta sekä kehittyä, he jäävät jälkeen samaan aikaan kun paremmat pelaajat kehittyvät ja jatkavat voittavana pelaajana oloa.
Vain kolme vuotta sitten kuka tahansa pystyi pelaamaan oikein tekemällä jatkopanostuksen flopilla ja viemään potin ilman merkittävää vastusta. Nykypäivän pokerissa pelaajat kuitenkin tietävät pelistä selvästi enemmän ja tuloksena jopa amatöörit pienimmillä panoksilla tekevät jatkopanostuksia ja jopa pieniä korotuksia täysinä bluffeina.
Yksi syy pelaajien taitojen räjähdysmäiseen kasvuun on internetissä löytyvä ilmainen tieto jota muut samalla tavalla ajattelevat ovat jakaneet lukuisilla pokerifoorumeilla ympäri maailmaa. Näillä foorumeilla pelaajat voivat kysyä kysymyksiä pokeriteoriasta ja samalla kerätä mielipiteitä siitä kuinka he pelasivat tietyn käden, ja on suhteellisen yleistä tunnetulle ammattilaispelaajalle vastata myös, joten heikot pelaajat oppivat näin pelaamaan (ja vielä maksutta).
Opetussivustot ovat toinen syy pokerin haastavuuden kasvuun. Ennen pelaajat joutuivat katsoa isoja pelejä ja näkivät vain kädet jotka menivät showdownille, ja silloinkaan heillä ei ollut tietoa pelaajien ajatusprosessista.
Nyt kuitenkin, niinkin vähällä kuin $25 kuukaudessa, asiakkaat voivat katsoa pokerivideoita maailman parhaista pelaajista, ja he eivät näe pelkästään pelaajien kortteja, vaan myös kuulevat heidän ajatusprosessinsa pelaajan itsensä selittämänä. Näin pelaajat voivat ajatella omaa peliään ja soveltaa näitä ajatuksia siihen.
Vaikka et suunnittelisikaan foorumjäseneksi tai pokerikouluun liittymistä, sinun tulisi vähintään yrittää kehittyä analysoimalla omaa peliäsi. Jos pelaat käteispelejä sinun täytyy yksinkertaisesti ostaa joko Holdem Manager tai Poker Tracker jotta voisit mennä käsihistorioitasi läpi helposti ja etsiä tietyt statistiikat peleistäsi.
Seuraava / Edellinen :
Texas Hold’emissa korottamisen tavoitteena ei ole vain rakentaa suurta pottia, oikeastaan sillä on lukuisia syitä. Joskus korotus tehdään harhauttamisen vuoksi, ja joskus se tehdään suojelun tähden.
Ensimmäinen asia josta sinun tulee tietää kun mietit miten pokeria pelataan tällä tavalla on erittäin selvä asia, ja se on että korottaminen on aggression merkki, ja vastustajasi ensimmäinen reaktio aggression [...]
Fisun syötiksi joutuminenTämän päivän pokerivinkki koskee fisun, huono pelaajan joka häviää rahaa useasti, kanssa pelaamista. Vähemmän kokeneen vastustajan kanssa pelaaminen voi osoittautua vaarallisemmaksi kuin osaat kuvitellakaan. Lähinnä sen takia, että he ovat tarpeeksi naiiveja, joka puolestaan voi ajaa sinut tilanteisiin joista et pääse karkuun niin vain.
Monien pelaajien mennessä nettipokerisivuille pelaamaan ensimmäinen etappi on klikata itsensä arvostelu-sivulle ja [...]
Related Searches : ...
| Sisällys |

